Heljävirran Hestia


© Cherie, CC BY-NC 2.0

Virallinen nimi Heljävirran Hestia Rekisterinumero VH16-018-2226
Sukupuoli tamma Syntynyt 09.06.2016
Rotu Suomenhevonen Säkäkorkeus 154cm
Painotus kouluratsastus Taso Helppo A
Kasvattaja Heljävirta Omistaja Calla VRL-11247


Hestia on hyvin suloisen ulkomuodon omaava tammaneiti, joka on myöskin luonteeltaan hyvin kultasydäminen eikä tekisi pahaa kärpäsellekään. Tamma onkin tästä johtuen etenkin tallilla vierailevien pikkulasten suosiossa, sillä neiti ei välitä vaikka nämä hieman metelöisivätkin tai olisivat hieman kovakouraisempia kuin aikuiset. Hoitotoimenpiteiden ajaksi ei neitiä täydy sitoa kiinni, sillä se kyllä tietää milloin sen halutaan seisovan paikoillaan ja että se pääsee nopeammin omiin oloihinsa mikäli antaa hoitajan tehdä hoitotoimenpiteet rauhassa. Harjattaessa tamma on herkkä kutiamaan etenkin vatsansa alta, joten sitä voi ihan huoletta harjata hieman voimakkaamminkin ottein pelkäämättä että neiti vetäisi herneen nenään. Varusteita laitettaessa Hestia saattaa hieman pullistella, mutta lopettaa kuitenkin nopeasti, mikäli sitä kevyesti läimäisee satulavyön vierestä. Talutettaessa seuraa muuten rauhallisesti taluttajansa perässä, mutta tarhalle päin mentäessä saattaa hieman kiirehtiä ja sitä joutuu tällöin huomauttamaan, että taluttaja on se joka määrää. Muiden hevosten seurassa omaa suurimmalti osin moitteettomat käytöstavat, joskin mikäli sen naamalle tullaan hyppimään puolustaa kyllä itseään.

Ratsastettaessa Hestia on hyvin mielyttämishaluinen ratsu, muttei kuitenkaan mikään automaatti vaan vaatii tarkat avut. Mikäli tammaa ei käsittele johdonmukaisesti tarkoilla avuilla turhautuu se helposti alkaen tehdä pieniä hyppyjä sivuille ja muutenkin protestoida ratsastajaansa vastaan. Hestialle ei kuitenkaan ole väliä kuinka suurin tai voimakkain ottein sitä käsittelee, sillä tamma reagoi aivan yhtä hyvin niin pieniin ja pehmeisiin kuin suuriin ja voimakkaisiinkin apuihin. Tammalla on kolme pehmeää ja lennokasta askellajia, joskin lisäyksissä tammalla on hieman vaikeuksia, sillä se ei ole kovinkaan hyvä venyttämään askellustaan. Kootut askellajit neidiltä sen sijaan sujuvat ja se lyhentää askeltaan hyvin pyydettäessä säilyttäen kuitenkin energisen temmon ja hyvän tahdin askelluksessaan. Hestia on kouluratsu henkeen ja vereen eikä pidä esteiden yli hyppelemisestä, vaikka silloin tällöin sen kanssa hypätäänkin pieniä esteitä mielen virkistämiseksi. Tamman saaminen muotoon ei ole kovinkaan vaativa juttu, sillä neiti suorastaan putoaa kuolaimelle kunhan sen ratsastaja ottaa ohjat tuntumalle. Hestia tekee töitä mielellään ja omaa siinäkin mielessä kovan työmoraalin, että se jaksaa harjoitella yhtä ja samaa liikettä pitkästymättä pitkiäkin aikoja. Uusia koululiikkeitä tamma opettelee mielellään ja onkin hyvin nopea oppinen oppien siltä pyydetyt uudet asiat milteipä parista kerrasta. © Tuulia T.

Hurmanhetki
sh, km, 142cm
Turmiontuoja
sh, prt, 146cm
Turmanne

Tuoneriina

Lumonhetki
sh, rtkm, 144cm
Rellestelijä

Lumimarjanne

Romina
sh, m, 158cm
Rommi-Rusina
sh, m, 159cm
Rapakka
sh, rn, 139cm
Routa-Ranita
sh, m, 139cm
Pihlan Rosita
sh, rn, 156cm
Pisleri
sh, rn, 139cm
Pihlan Riella
sh, rt, 139cm



Jälkeläiset

nimi
syntynyt skp
isä -

nimi
syntynyt skp
isä -

nimi
syntynyt skp
isä -



Kilpailukalenterit

Kouluratsastus 17 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos
KRJ 20.12.2017 Seifenkraut Helppo A 4 / 50
KRJ 16.12.2017 Seifenkraut Helppo A 5 / 50
KRJ 15.12.2017 Seifenkraut Helppo A 5 / 50
KRJ 14.12.2017 Seifenkraut Helppo A 6 / 50
KRJ 12.12.2017 Seifenkraut Helppo A 3 / 50
KRJ 11.12.2017 Seifenkraut Helppo A 5 / 50
KRJ 17.12.2017 Vaalama Helppo A 4 / 50
KRJ 13.12.2017 Vaalama Helppo A 3 / 50
KRJ 07.12.2017 Kaihovaara Helppo A 5 / 30
KRJ 07.12.2017 Kaihovaara Helppo A 5 / 30
KRJ 03.12.2017 Kaihovaara Helppo A 2 / 30
KRJ 02.12.2017 Kaihovaara Helppo A 5 / 30
KRJ 04.06.2017 Fiktio Helppo A 2 / 40
KRJ 23.02.2017 Walcott Shetlands Helppo A 3 / 19
KRJ 22.02.2017 Walcott Shetlands Helppo A 2 / 19
KRJ 27.02.2017 Teilikorpi Helppo A 4 / 50
KRJ 23.02.2017 Teilikorpi Helppo A 6 / 50

Webdesign © Cery 2017
Kuva © VRL-01811
Kaikki muu materiaali © Calla

 

Tämä on virtuaalihevonen
This is a sim-game horse

 



♡ Vaalama