Hovilehdon Nekku

Virallinen nimi Hovilehdon Nekku Rekisterinumero VH20-018-0208
Sukupuoli tamma Syntynyt 12.04.2019
Rotu Suomenhevonen Säkäkorkeus 148cm
Painotus yleispainotteinen Taso CIC1, Helppo A, re 100cm
Maahantuoja Vaalama Omistaja Calla VRL-11247


Hovilehdon Nekku, kotona vain Nekku, on varsin menevä ja reipas tamma, jota ei tarvitse käskeä liikkumaan eteenpäin. Se on hyvin tammamainen ja kiimojen aikaan suoraan sanottuna varsinainen tuittupää, jolla ei ole muuta kuin naapuritarhan herrasmiehet mielessä. Muuten se on maasta käsin ihan helppo ja mukava tapaus, eikä se aiheuta omistajalleen harmaita hiuksia. Talutettaessa Nekku saattaa vähän mennä omia reittejään mikäli taluttaja ei ole hereillä tai hänen auktoriteettinsa ei Nekun mielestä riitä mihinkään, mutta sekin on ihan korjattavissa itsevarmalla ja tiukalla asenteella. Mollia on myös melko vaikea saada tarhasta pois, sillä tuo rautias tamma jäisi paljon mielummin ulos juoksentelemaan ja syömään kuin tamman mielestä ihan mälsiin sisätiloihin.

Kenttäratsuna Nekku on, kuten olettaa saattaa, niin rohkea ja eteenpäinpyrkivä. Se on myös suhteellisen vauhdikas ratsu, jota joutuu varsinkin maastoesteillä vähän pidättelemään, ettei homma lähtisi ihan lapasesta. Rataesteillä tamma taas meinaa välillä kuumua liikaa, mutta tämäkin on ihan estettävissä huolellisilla alkuverryttelyillä. Nekun hyppytyyli on kaunista katseltavaa ja se osaa taitavasti korjata ratsastajan tekemiä pieniä virheitä sekä hypätä välillä mahdottomiltakin näyttävistä paikoista. Tasainen tempo ja itsevarmuus ovat ehdottomasti esteiden parissa Nekun vahvuuksia, eikä sen työmoraalissakaan haukuttavaa ole. Tamma on aina lähdössä innolla töihin ja se pyrkii jonkin verran miellyttämään ratsastajaansa, mutta pääasiassa tamma toimii omasta ilostaan. Jos sitä ei huvita niin ei se pelkästään ratsastajaansa miellyttääkseen tee silloin huippusuoritusta. Kouluaitojen sisällä Nekku on hyvin keskittyväinen ja kuuliainen, mutta kuitenkin mukavan rento ratsastaa. Sillä on varsin näyttävät liikkeet ja mukavat askellajit istua kyydissä sekä herkät kyljet. Suusta kiskomista Nekku ei siedä, eikä myöskään ylimääräistä heilumista satulassa vaan silloin se saattaa pienimuotoisesti protestoida muutamalla pukilla.

Hoidettavana Nekku on ihan keskivertomukava. Se pysyy ihan nätisti irti karsinassaan, eikä hyöri ja pyöri, mutta Nekku on kyllä kova tyttö juttelemaan karsinatovereilleen ja hoitajalleen koko hoitotoimenpiteiden ajan. Se hyvin harvoin rentoutuu niin paljon että se torkkuisi, mutta kuitenkin ihan riittävästi että hoitotoimenpiteet saadaan suoritettua. Kavioiden puhdistaminen on helppoa Nekun kanssa, koska se nostaa jalkansa omatoimisesti ylös kun sitä pyydetään. Lastaamiset, kengittäminen ja eläinlääkärikäynnit sujuvat Nekun kanssa ongelmitta, eikä se jännitä uusiakaan tilanteita tai eläinlääkärin toimenpiteitä. © Wiewi

Hovilehdon Myrskytuuli
sh, rt, 149 cm
Havian Torppari
sh, rt, 151 cm
Korpiukko
sh, prt, 148 cm
Sadetanssi
sh, trn, 153 cm
Kruutin Karisma
sh, rn, 147 cm
Tinasotilas
sh, prt, 156 cm
Merelän Nuppu
sh, vprt, 146 cm
Hovilehdon Piruetti
sh, rt, 146cm
Savulaku
sh, rn, 152 cm
Linnamaan Ruhtinas
sh, km, 150 cm
Pisara
sh, vprt, 149 cm
Hovilehdon Pääskynen
sh, prn, 147 cm
Tosiaarre
sh, rn, 148 cm
Roihukuu
sh, rtkm, 150 cm



Jälkeläiset

nimi
syntynyt skp
isä -

nimi
syntynyt skp
isä -

nimi
syntynyt skp
isä -



Kilpailukalenterit

Kenttäratsastus 0 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos
KERJ - kutsu luokka 0 / 00

Kouluratsastus 1 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos
KRJ 28.03.2020 Vaalama Helppo A 1 / 24

Esteratsastus 0 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos

Webdesign © Cery 2017
Kuva © VRL-01811
Kaikki muu materiaali © Calla

 

Tämä on virtuaalihevonen
This is a sim-game horse

 



♡ Vaalama