Huvin Kaspian


EV-I, SV-I

Virallinen nimi Huvin Kaspian Rekisterinumero VH17-018-1003
Sukupuoli ori Syntynyt 04.02.2017 | 4v - 04.05.2017
Rotu Suomenhevonen Säkäkorkeus 158cm
Painotus yleisratsastus Taso He A | 110cm
Kasvattaja Huvitus Omistaja Calla VRL-11247


Huvin Kaspian on tallimme toinen Huvilainen. Näin vuoden alussa Sorelin ilmoituksen myytävistä kasvateista ja joukosta silmääni pisti kaunis orivarsa joka on isänsä ensimmäinen jälkeläinen. Tein ostotarjouksen pienestä orista nimeltä Huvin Kaspian ja toukokuun alussa se jo asustelikin meidän tallissamme. Kaspian myytiin yleispainotteisena joten niissä hommissa sitä nähdäänkin.

Kaspian muistuttaa luonteensa puolesta pitkälti rauhallista ja lempeää emäänsä mitä olinkin toivonut jo kun ori minulle saapui. Kaspian on aina ollut yksi tallin rauhallisimpia oreja ja sen käsittely on kaikinpuolin mukavaa, siitä jopa nauttii itsekin. Ori on rento eikä turhia hötkyile saati säpsyile vaikka aavistuksen nyhverö se saattaa olla uusissa tilanteissa, mutta tuolloinkin se ennemmin turvautuu ihmisensä lähelle ihmettelemään tilannetta tarkemmin kuin pinkoisi pakoon. Harjaamisesta Kaspian nauttii, erityisesti vieläpä korvien takaa niskasta harjaamisesta milloin ori ojentaa kaulansa pitkäksi ja taivuttaa sitä puolelta toiselle hieman samaan tyyliin kuin koiratkin niiden niskaa rapsuttaessa. Kaspian osaa seisoa kuuliaisesti aloillaan niin hoitajan sitä laittaessa kuin eläinlääkärin- tai kengittäjän käynneillä. Jalat se nostaa reippaasti eikä varustamisessakaan ole pahoja tapoja orin osalta. Tarhalle viennissä tai muuten tammojen lähellä kulkiessa taluttajan tulee olla kokenut sillä vaikka ori onkin täyttä kultaa luonteeltaan, on se silti ori jolla tuntuu hormonit hyrräävän aina. Reipasliikkeisenä ja vahvana hevosena se tempaisee itsensä irti taluttajan otteesta hetkessä jos taluttaja antaa siihen pienenkin mahdollisuuden toimimalla itse ajattelemattomasti tai muuten kulkien kuin pää pilvissä.

Ratsastaessa Kaspian on reipas, luonnostaan eteenpäinpyrkivä ja kuitenkin samalla herkkä. Se on varsin miellyttävä ratsastaa kunhan alkuverryttelyissä keskittyy saamaan sen kevyeksi edestä. Ori jää mielellään roikkumaan kuolaimeen ja pistää ratsastajan kantamaan sen pään ellei ratsastaja pistä sitä itse kantamaan itseään. Askellajeista laukka on ehdottomasti mukavin ja varsinkin näyttävin vaikka eivät käynti ja ravikaan huonolta tunnu ratsastajan mielestä. Kaspianin laukka on kuitenkin voimakkaasti pyörivää ja liikkeen suunta on selvästi ylöspäin menevää minkä vuoksi aivan aloittelijoille orin kyyti ei sovellu. Käynti ja ravi on puolestaan tasaisempia. Siirtymisissä Kaspian vaatii ratsastajalta napakan, mutta kuitenkin pehmeän tuen jaloista jos siirtymisistä tahtoo saada huomaamattomat ja vaivattoman oloiset. Ilman tukea ja erityisesti huolellista valmistelua siirtymiset ovat jyrkkiä ja äkkipikaisen näköisiä. Laukkaan siirryttäessä on avuista jalkojen käytön lisäksi hallittava käsien toiminta sillä nostossa oria joutuu aavistuksen pidättämään ettei se lähtisi liikkeelle raketin lailla, mutta on osattava myös hellittää juuri oikeaan aikaan ettei liike tyssää ja ori pääse tiputtamaan raviin. Voisikin siis sanoa, että laukannostot Kaspianin kanssa on niitä haastavimpia asioita, mutta niistä selviää leikiten jos satulassa istuu taitava ratsastaja. Omista haasteistaan huolimatta Kaspian on nöyrä ja ahkera ratsu jolla on hyvä työmoraali. Se nauttii työskentelystä niin sileällä kuin esteilläkin ja se pyrkii antamaan kaikkensa. Se ei puuhastele omiaan vaan keksittyy ratsastajan kuuntelemiseen ja vastaa tämän apuihin herkästi.

Meillä kotona on tapana kutsua Kaspiania nimellä intomieli kun sen kanssa lähdetään esteitä ylittämään. Kuten kutsumanimestä voikin jo päätellä niin tämä ori ei esteillä vauhtia saatika innostusta pidättele. Aina ori on kyllä ratsastajan avuilla, mutta niihin vastaaminen voi toisinaan tapahtua pienellä viivellää. Tämän takia onkin tärkeää ratsastaa Kaspian varmasti pohkeiden ympärille ja istunnalle herkäksi ennen radalle lähtöä jotta yhteistyö sen kanssa säilyisi esteiden välilläkin. Erityisesti nuo esteiden välit ovat niitä paikkoja joissa orilla on taipuvuus kiihdyttää vauhtia joten puolipidätteet ja oikeanlainen istunta tulevat todella tarpeeseen. Hyppytaidoiltaan ori on varsin osaava - se on tarkka jaloistaan ja sillä oli hypyissä voimaa. Se osaa ajoittaa hypyn niin pitkistä- kuin lyhyistäkin lähestymisistä eikä se kaihda erikoisesteitä.


Kieroikiskaus
sh, trt, 160cm
KTK-II
Valheen Repäys
sh, trt, 158cm
KTK-II, SLA-I, ERJ-I, KRJ-I, YLA2, Jälkeläisluokka C
Vesseli
sh, trt, 163cm
Tähti-Reetta
sh, prt, 158cm
Kieroililja
sh, tprt, 157cm
KTK-III, Jälkeläisluokka C, ERJ-I, KRJ-I, SLA-I
Tappohauska
sh, vrt, 153cm
Myrkynnielijä
sh, rt, 152cm
Tralla
sh, rn, 161cm
Pyyhältäjä
sh, prt, 157cm
VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-I
Iltahämärä
sh, prt, 159cm
Sydänjuuri
sh, rt, 156cm
Unen Tarina
sh, rn, 152cm
KTK-III
Kertoja
sh, prn, 158cm
Iltasatu
sh, rn, 151cm



Jälkeläiset

nimi
syntynyt skp
emä -

nimi
syntynyt skp
emä -

nimi
syntynyt skp
emä -



Kilpailukalenterit

Kenttäratsastus 1 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos
KERJ 18.12.2017 Kaihovaara CIC1 1 / 30


Kouluratsastus 7 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos
KRJ 18.12.2017 Kaihovaara Helppo A 1 / 30
KRJ 15.12.2017 Kaihovaara Helppo A 2 / 30
KRJ 12.12.2017 Kaihovaara Helppo A 1 / 30
KRJ 10.12.2017 Kaihovaara Helppo A 4 / 30
KRJ 08.12.2017 Kaihovaara Helppo A 3 / 30
KRJ 07.12.2017 Kaihovaara Helppo A 1 / 30
KRJ 03.12.2017 Kaihovaara Helppo A 3 / 30


Esteratsastus 3 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos
ERJ 08.11.2017 al Najya 100cm 4 / 30
ERJ 01.11.2017 al Najya 100cm 5 / 30
ERJ 01.11.2017 al Najya 100cm 4 / 30




Päiväkirja

12.05.2017 Irtohypytys   kirjoittanut omistaja

Kaspian on tänään ilmoitettu toukokuun estevarsojen laatuarvosteluun joka onkin orin ensimmäinen laatuarvostelu! Niinpä kävimme päivällä tallityöntekijöiden kanssa rakentamassa maneesiin irtohypytyskujan jota ori pääsi vielä saman illan aikana kokeilemaan. Tämä ei ollut Kaspianin ensimmäinen kerta irtohypytyksessä, mutta viime kerrasta oli ehtinyt jo kulua tovi minkä huomasikin ensi alkuun orin epäilevästä olemuksesta. Alkuun se seistä pönötti ensimmäisen esteen edessä ja katseli meitä ihmisiä kummissaan, edes äänelliset kehotukset eivät saaneet sitä liikahtamaan. Olin jo repiä hiuksia päästäni ja täysin valmis menettämään toivoni osan yhä kannustaessa oria liikkumaan, mutta sitten kuin ihme ori kääntyi ja nosti ravin, kääntyi uudelleen ja siirtyi laukkaan suuntana ensimmäinen este. Jostain se löysi rohkeutensa ja innokkuutensa, hyvä niin. Ensimmäinen kierros sujui ihan hyvin ja hypyt paranivat vain kerta toisensa jälkeen kunhan Kaspian pääsi alkujännityksestä eroon ja muuttui rennoksi. Tästä eteenpäin irtohypytystä olisi luvassa joka toinen työskentelypäivä laatuarvosteluun saakka.


10.05.2017 Muutamat hypyt   kirjoittanut omistaja

Kaspianin kanssa käytiin tänään tekemässä kevyttä työskentelyä kentällä ja lopuksi teimme vielä noin puolentunnin maastolenkin. En ollut suunnitellut esteitä tälle päivälle, mutta kentän keskellä sijaitsevat pienet ristikko sekä sen jälkeen suorassa linjassa oleva pystyeste saivat mieleni muuttumaan. Kaspian piristyi myös huomattavasti kun ohjasin sen ensimmäisen kerran esteelle. Ylitimme molemmat esteet joiden jälkeen jäimme pääty-ympyrälle tekemään pieniä takaosan väistätyksiä ennen kuin tulimme esteet toisen kerran. Toisella kierroksella jäimme myös pääty-ympyrälle, mutta nyt tekemään siirtymisiä laukasta raviin sekä takaisin laukkaan. Viimeisen kerran esteet tultuamme annoin orin laukata uraa pitkin niin pitkälle kun se tahtoi. Hypyt sujuivat mutkattomasti ja Kaspian lähti niille aika hyvällä imulla. Ori oli tarkka jaloistaan ja se liikkui hyvässä tasapainossa.


02.04.2017 Ohjasajoa   kirjoittanut omistaja

Tänään jatkoimme ohjasajon opettelua ja jätimme taluttajankin pois jo harjoituksen alusta. Aloitimme luonnollisesti käynnissä ja työskentelimme isolla ympyrällä vasemmassa kierroksessa. Kävelin ensin orin takajalkojen kahdalla eli ohjat melko lyhyinä ja tarkkailin että Kaspian käveli rentona juuri sitä reittiä mitä halusin. Muutaman kierroksen jälkeen ori lähti pienentämään ympyrää joten ohjasin sitä ulko-ohjalla pehmeästi isommalle ympyrälle ja Kaspian kuunteli apuja rehdisti. Kokeilimme vielä ääniavuilla reippaampaan tahtiin siirtymistä joka ei tehonnut riittävän nopeasti joten heilautin lisäksi pehmeästi ohjia. Kaspian oli sinut tilanteen kanssa ja se teki työtä käskettyä kuin vanhakin tekijä. Seuraavaksi siirryin kauemmas hevosesta ja kuitenkin Kaspian reagoi ohjasotteisiin sekä ääniapuun yhtä herkästi kuin aiemminkin - juuri niin kuin pitikin. Näiden asioiden ollessa ok orille vaihdoimme suuntaa loivalla kahdeksikolla niin, että pysäytin orin kahdeksikon keskelle, nostin ohjat rauhallisesti hevosen lautasten yli ja odotin vielä hetken ennen käyntiä että ori seisoi rauhassa paikallaan. Harjoittelimme seuraavaksi käännöksiä volteilla ja jotta käännöksistä tuli mahdollisimman pehmeitä, lyhensin kääntävää ohjaa ennen käännöksen tekemistä. Käännösten sujuessa pyysin Kaspianin raviin ääniavuilla. Alkuun ori vierasti minua, jouduinhan kuitenkin juoksemaan sen perässä, mutta pian se tottui siihenkin ja saimme loppujen lopuksi oikein hyvän treenin tehtyä. Kaspian oli innokas opettelemaan uutta asiaa ja parista jännittävästä hetkestä piittaamatta se liikkui pääasiassa hyvin rennosti. Tallissa ori pääsi rentoutumaan solariumin alle ennen kuin vein sen takaisin tarhaan syömään päiväheiniä.


21.03.2017 Tutustuminen ohjasajoon   kirjoittanut omistaja

Tänään tutustuimme Kaspianin kanssa ohjasajon saloihin ja meillä oli apuna yksi työntekijöistäni, Ella, taluttajana ja hänen tehtävänsä oli tukea nuorta oria niin pitkään kunnes ori oppisi luottamaan uuteen tilanteeseen. Aloitin esittelemällä Kaspianille pitkät ohjat sekä sen, että liikkuisin näissä puuhissa sen vieressä, viistosti takana. Nyt alkuun liikuin orin vieressä, vain hieman taluttajan takana. Kaspian vilkuili aikansa taaksepäin tilannetta ihmetellen, mutta se pysyi kuitenkin rauhallisena ja noin parinkymmenen minuutin kuluttua se taaksepäin kyttäilykin loppui jolloin siirryin hieman taaemmas, suurinpiirtein orin takajalkojen kohdalle. Tätä liikettä ori hämmästeli vain hetken ja keskittyi sitten jatkamaan eteenpäin kävelemistä joten siirryin suoraan sen taakse rauhallisesti. Ohjien koskettaessa orin lautasia ja kylkiä tuli ensimmäistä kertaa vähän jännät paikat Kaspianille joten pysähdyimme ja annoimme orin pohtia tapahtunutta. Ella silitti rauhoittavasti orin kaulaa ja antoi tälle pari namipalaa palkkioksi hienosta työstä. Pian taas jatkoimme harjoittelua ja kun ori oli tottunut siihen, että ohjat saattoivat välillä jopa heilua niin aloittimme kaiken uudestaan, nyt orin oikealta sillä asiat tuli esitellä hevoselle molemmilta puolilta. Oikeaan puoleen totuttelu sujui yhtä hyvin kuin vasemmankin puolen ja siirtymiseni orin taakse jännitti aiempaa vähemmän. Ohjasajoon totuttelu sujui erittäin hyvin ja tässä olikin tarpeeksi ensimmäiselle kerralle, ensi kerralla aloitettaisiin sitten varsinainen ohjasajo, mutta luultavasti pitäisimme vielä taluttajan mukana tukena.

Webdesign © Cery 2017
Kuva © VRL-01811
Kaikki muu materiaali © Calla

 

Tämä on virtuaalihevonen
This is a sim-game horse

 



♡ Vaalama