Kärmeniemen Kelmeri


KTK-II (19 + 19 + 19 + 19 = 74)

Virallinen nimi Kärmeniemen Kelmeri Rekisterinumero VH18-018-0736
Sukupuoli ori Syntynyt 05.04.2018
Rotu Suomenhevonen Säkäkorkeus 144cm
Painotus kenttäratsastus Taso helppo
Kasvattaja Kärmeniemi Omistaja Calla VRL-11247


"Ollaan menossa kenttälaattareihin kohta", Oona sanoi puhelimessa. Tunnollisena kasvattajana yliviivasin Kärmeniemen Elmerin nimen kysymysmerkki-listasta. Kuuntelin poissaolevasti Oonan puheita jo 20 ikävuoden rajapyykin ylittäänestä Ekasta. Elmeri oli Kärmeniemen ensimmäinen kasvatti. Ihan ensimmäinen. Se oli myyty vasta myöhemmässä vaiheessa elämäänsä Oonalle, joka oli saanut suomenhevosesta irti vaikka ja mitä. Olin valtavan ylpeä Kilimanjaaron ensimmäisestä jälkeläiläisestä. Hehkulamppu syttyi. "Hei Oona muuten!" "No?" "Jaksaisiko Elmeri vielä astua vielä yhden meidän tamman?" "Eiköhän se jos tuotte tänne! Näin vanhemmilla päivillä nämä muutkin tammat astunut eikä ole ollut mitään ongelmaa luomuna." Siitä se ajatus sitten lähti, ja kesän kynnyksellä saatiin Kärmeniemeen pitkästä aikaa kilimanjaarolainen, vieläpä toisessa polvessa..© VRL-00816

Siinä pientä esittelyä Eemelistä - tuskin tarvitsee kauheasti selventää miksi ihastuin tähän oriin, onhan se kasvattajalleenkin kultakimpale. Onnekseni Eemeli tuli myyntiin 8-vuotiaana ja sain napattua sen itselleni. Se on meidän ensimmäinen suomenpienhevosemme sekä Kärmisläinen, mutta ei taatusti viimeinen. Eemelissä kiinnostukseni herätti tietenkin sen kasvattaja että orin suku sekä tietenkin sen upea luonne. Meille tämä komistus tuli jatkamaan kilpauraansa sekä osallistumaan kasvatustyöhön tavoitteena laatuarvostelut. © Calla

Eemeli on aika leppoisa otus. Se on hirveän mukava, varsinkin noin niinkuin oriksi. Se ei turhia elämöi eikä oikein jaksa muidenkaan ylimääräistä elämöintiä. Se tykkää rauhallisesta rentoilusta, sellaista tammadraamaa se ei yhtään katsele. © VRL-00816



Kärmeniemen Elmeri
sh, rt, 150cm
Kilimanjaaro
sh, rt, 156cm
KERJ-III YLA2
Käämi
sh, vrt, 162cm
Lispetti
sh, rt, 148cm
Tossavaisen Tosi-Ihku
sh, trt , 148cm
ERL-III
Suomipoika
sh
Tossavaisen Tuuliviiri
sh
Vähäpellon Morsiusneito
sh, prt, 164cm
KTK-III KERJ-I
Marinara
sh, prt, 152cm
KTK-II KERJ-
Marinada
sh, prt, 152cm
Kettumäen Manta
sh, tprt, 151cm
Lehmusneito
sh, rt, 158cm
KTK-I
Lehmuskulkija
sh, vrt, 158cm
Talvenneito
sh, prt, 153cm



Jälkeläiset

Kärmeniemen Skärsnäppa
08.06.2018 tamma
emä Kärmeniemen Snöfink

Kärmeniemen Kelmo
10.05.2018 ori
emä Juhannuskalmo

nimi
syntynyt skp
emä -



Kilpailukalenterit

Näyttelyt
NJ 30.08.2018 Adina suomenpienhevosorit irtoSERT
NJ 28.05.2018 Kärmeniemi suomenpienhevosorit irtoSERT


Kouluratsastus 0 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos
KRJ 00.00.0000 kutsu luokka sija
KRJ 00.00.0000 kutsu luokka sija



KERJ: kenttäratsastus (40)

31.07.18 Ristikallio, Helppo: 5/25
27.07.18 Ristikallio, Helppo: 2/25
26.07.18 Ristikallio, Helppo: 4/25
29.06.18 Tuiskula, Helppo: 3/30
28.06.18 Duan Stable, Helppo: 2/30
28.06.18 Caswell, Helppo: 1/30
26.06.18 Caswell, Helppo: 5/30
26.06.18 Silvertop, Helppo: 1/30
25.06.18 Silvertop, Helppo: 3/30
25.06.18 Jeili, Helppo: 3/30
24.06.18 Caswell, Helppo: 4/30
23.06.18 Kärmeniemi, Helppo: 2/30
22.06.18 Caswell, Helppo: 3/30
20.06.18 Duan Stable, Helppo: 4/30
20.06.18 Caswell, Helppo: 1/30
19.06.18 Caswell, Helppo: 3/30
19.06.18 Kärmeniemi, Helppo: 1/30
16.06.18 Kärmeniemi, Helppo: 4/30
16.06.18 Harmony, Helppo: 2/30
15.06.18 Jeili, Helppo: 5/30
09.06.18 Tritium, Helppo: 5/30
06.06.18 Jeili, Helppo: 3/30
02.06.18 Supernatural, Helppo: 3/30
02.06.18 Abgelegenheit, Helppo: 3/30
01.06.18 Koistila, Helppo: 2/30
30.05.18 KK Stewart, Helppo: 1/30
26.05.18 Mörkövaara, Helppo: 5/30
22.05.18 KK Stewart, Helppo: 1/30
19.05.18 Kärmeniemi, Helppo: 5/30
18.05.18 Kärmeniemi, Helppo: 1/30
16.05.18 Mörkövaara, Helppo: 4/30
15.05.18 Mörkövaara, Helppo: 3/30
15.05.18 KK Stewart, Helppo: 1/30
13.05.18 Kärmeniemi, Helppo: 2/30
12.05.18 Mörkövaara, Helppo: 4/30
12.05.18 KK Stewart, Helppo: 4/30
09.05.18 KK Stewart, Helppo: 2/30
08.05.18 Kärmeniemi, Helppo: 1/30
04.05.18 Mörkövaara, Helppo: 4/30
02.05.18 Mörkövaara, Helppo: 2/30

KRJ: kouluratsastus (21)

07.08.18 Ristikallio, Helppo B: 1/40
07.08.18 Ristikallio, Helppo B: 5/40
06.08.18 Ristikallio, Helppo B: 4/40
30.07.18 Ristikallio, Helppo B: 1/40
29.07.18 Ristikallio, Helppo B: 1/40
29.07.18 Ristikallio, Helppo B: 4/40
12.07.18 Kärmeniemi, Helppo B: 2/40
10.07.18 Kärmeniemi, Helppo B: 3/40
03.07.18 Kärmeniemi, Helppo B: 5/40
02.07.18 Kärmeniemi, Helppo B: 4/40
30.06.18 Duan Stable, Helppo B: 3/50
30.06.18 Wyat Shetlands, Helppo C: 2/23
28.06.18 Wyat Shetlands, Helppo C: 3/23
27.06.18 Kärmeniemi, Helppo B: 5/40
25.06.18 Wyat Shetlands, Helppo C: 3/23
22.06.18 Kärmeniemi, Helppo B: 5/40
22.06.18 Wyat Shetlands, Helppo C: 4/23
21.06.18 Wyat Shetlands, Helppo C: 3/23
03.06.18 Kärmeniemi, Helppo B: 4/40
03.06.18 Kärmeniemi, Helppo B: 1/40
01.06.18 Kärmeniemi, Helppo B: 2/40



Päiväkirja

06.04.2018 Felissa kylässä kirjoittanut Felissa

Soittelin juhannusviikolla Julialle ja ehdotin, jos kesälomareissuni yhteydessä sopisi vierailla pitkästä aikaa Kärmeniemessä. Olin todella kiinnostunut meidän Rohkea-Elmerin puoliveljestä Kärmeniemen Kelmeristä, ja vaikka kilpailutulokset puhuivat puolestaan, paloin halusta nähdä orin myös livenä. Valitettavasti talon emännällä oli juhannuskiireitä eikä hän ehtinyt meitä kestitä, mutta toivotti meidät kuitenkin tervetulleiksi: "No tulkaa ihmeessä käymään, mene vaikka ratsastamaan sillä niin siinähän sitten näet, millainen Eemeli on miehiään!"

Täytyy myöntää, ettei tätä tarjousta tarvinnut kahta kertaa miettiä varsinkin, kun olisimme muutenkin ajaneet Kärmeniemestä ohi. Volvon takapenkiltä löytyi loputtoman tavaravuoren alta onneksi ratsastuskamat kuten jokaiselta tosihevostädiltä kuuluukin. Kärmeniemeen saapuessani moikkasimme Julian kanssa pikaisesti ja hän ehti juuri ja juuri kertoa minulle, mistä löytyy Eemelin varusteet, ja vielä tärkeämpänä, itse hevonen. Yllätyin oria tarhasta hakiessa sen pienestä koosta ja mietinkin hetken, uskaltaakohan sinne selkään edes hypätä. Itseasiassa Eemeli on tasan 10 senttiä matalampi kuin meidän Elmeri! Kovin samanoloisia ne muuten ovat, liinakoita läsipäitä. Eemelin varustaminen sujui ongelmitta ja pian olinkin jo taluttamassa sitä pihalla kohti kenttää.

Aurinko paisto melko pistävästi eikä mieli tehnyt vetää mitään kunnon hikitreeniä, niin päätin rennosti vaan ratsastaa askellajit läpi ilman sen kummempia tavoitteita. Eemeli käyttäytyi ihan uskomattoman rennosti ja leppoisasti lähellä tarhaavista tammoista huolimatta. Se oli kuuliainen ja ennen kaikkea hirmukiltti, teki mukisematta mitä pyysin ja sai minut ihan superhyvälle tuulelle. Meidän Elmeri painaa ratsastaessa välillä kädelle niin pirusti ja huutaa ja melskaa kaikille, että tekisi mieli heittää hanskat tiskiin, mutta Eemeli oli toista maata. Loppukäynnit kävelimme Kärmeniemen upeissa maastoissa. Oli ilo tutustua tähän hevoseen, kovin paljon Eemelissä vaikuttaa olevan samaa kuin puoliveljessään!


Webdesign © Cery 2017
Kuva © VRL-01811
Kaikki muu materiaali © Calla

 

Tämä on virtuaalihevonen
This is a sim-game horse

 



♡ Vaalama