Runon Vanilja


KV-III

Virallinen nimi Runon Vanilja Rekisterinumero VH16-018-2395
Sukupuoli tamma Syntynyt 04.10.2016
Rotu Suomenhevonen Säkäkorkeus 156cm
Painotus kouluratsastus Taso Vaativa B
Kasvattaja Runoratsut Omistaja Calla VRL-11247


Elettiin vuoden liukkainta aikaa eli helmikuuta vesisadepäivineen ja pakkasöineen, kun tiistai-iltana koneella istuessani silmiini osui ilmoitus Kahmon Suomenhevosilta. He aikoivat vähentää tallin hevosten määrää joten muutamalle hevoselle oli uudet kodit etsinnässä. Ilmoitus oli jätetty jo tammikuussa joten olin varma, että kaikki myytävät olivat löytäneet kotinsa, mutta päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen ja onnekseni siellä oli vielä muutama vapaana. Huomioni kiinnitti kaksi tammaa joista toinen oli tämä Runon Vanilja. © Calla

Runon Vanilja osui silmiini foorumin myynti-ilmoituksessa. Tamma oli sen verran puoleensavetävä, että tottahan toki sitä piti lähteä paikanpäälle katsomaan – tämä onnistuikin aika kätevästi, koska olin juuri lähdössä pääkaupunkiseudulle hakemaan toista suomenhevosta, joten tästähän voisi tulla kunnon road trip ! Runoratsuissa bongasimme vaalean varsan iloisesti temmeltämässä tarhassaan, johon meidät ohjattiin. Vaniljasta tulikin pian tehtyä tarjousta, ja siinä sitten jännitettiin, kenelle varsa oikein lähtisi. Nopeammin kuin uskoinkaan, tamma oli paperien mukaan minun. Jo vieroitettu Vanilja olikin pian lastattuna traileriin, valmiina matkaamaan uuteen kotiinsa. Kahmoon saavuttuaan meno oli aika joka paikkaan sinkoilevaa: tamma oli kiinnostunut ihan jokaisesta ja kaikesta, mikä ei ollut miellyttävää riimunnarun toisessa päässä roikkuvalle taluttajalle. Vanilja osoittautui myös hyvin sosiaaliseksi ja ystävälliseksi persoonaksi, jolla ei vaikuttanut olevan pienintäkään hajua itsesuojeluvaistosta. Tamma on uteliaisuutensa johdosta hyvin rohkea, eikä tunnu hätkähtävän juuri mitään – hieman heikkohermoisemmalle Vanilja on hyvää seuraa, sillä se antaa muiden pelätä sen puolesta. Hoitotilanteissa – tai missä tahansa tilanteessa, jossa tamman haluaa pysyvän jotenkuten paikallaan – on Vanilja hyvä laittaa kiinni, mieluiten molemmilta puolilta. Jos kuitenkin jättää huomiotta suositukset harjata tamma käytävällä, on karsinan ovi pidettävä kiinni ja lukittuna; muuten Vanilja tilaisuuden tullen singahtaa ulos karsinasta ja luulee olevansa seikkailija Dora. Hirmuisen kiltti tamma kuitenkin on, mutta sillä tahtoo olla aina paljon energiaa, joten kaiken maailman sählääminen on niin kivaa sen mielestä, että se saattaa vahingossa aiheuttaa mielipahaa. Varustamiset, kengitykset, eläinlääkärikäynnit sekä tavalliset pisut ja pesut onnistuvat ongelmitta, jos tamman pientä tohelointia ei lasketa. Veden kanssa se voisi lutrata ikuisesti, ja kengittäjän työ etenee Vaniljan makuun liian hitaasti.

Ratsuna Vanilja on herkkä ja eteenpäin pyrkivä. Usein saa olla ottamassa puolipidätteitä ihan reilulla kädellä, ettei tamma nyt vaan huitelisi jalat leviänä ympäri kenttää, vaan keskittyisi varsinaiseen työntekoon. Kun Vanilja on kuulolla, se on hyvin pehmeä ja tottelevainen. Se suorittaa pyydetyt asiat parhaansa mukaan, ja kaikki kehut pienimmästäkin onnistumisesta on sille hyväksi. Kouluratsastus on ihan tamman leipälaji, sillä se osaa olla näyttävän näköinen isoine liikkeineen – ja salaa Vanilja kuitenkin nauttii kaikesta saamastaan huomiosta. Maastossa peloton tamma on hyvä jonon vetäjä, ja sen kanssa pärjää yksinkin. Joskus vauhti saattaa olla turhankin kovaa, mutta yleensä tamma on sen verran kuulolla, ettei se ihan käsistä lähde. © VRL-11523




Kelmi-Jelmeri
sh, trt, 155cm
KRJ-II
Kassun Kelmeri
sh, prt, 158cm
Jessen Kaspaari
sh, prt, 157cm
Enkerilla
sh, vkk, 155cm
Matleena
sh, rn, 153cm
Vilihuiskis
sh, rt, 153cm
Minni-Malviina
sh, prn, 158cm
Vilariina
sh, rn, 151cm
Vilpuri
sh, rn, 150cm
Vektori
sh, m, 149cm
Kaarina
sh, rt, 156cm
Askoriina
sh, rn, 157cm
Askori
sh, rn, 155cm
Eleena
sh, rt, 157cm



Jälkeläiset

Kahmon Vaniljasävelmä
20.03.2018 tamma
isä Utusaaren Oodi

nimi
syntynyt skp
isä -

nimi
syntynyt skp
isä -



Kilpailukalenterit

Kenttäratsastus 0 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos
pvm järjestäjä luokka tulos

Kouluratsastus 0 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos

Esteratsastus 0 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos

Webdesign © Cery 2017
Kuva © VRL-01811
Kaikki muu materiaali © Calla

 

Tämä on virtuaalihevonen
This is a sim-game horse

 



♡ Vaalama