Vähäpellon Nokihalla

KTK-II 17 + 17 + 19 + 18 = 71p.

Virallinen nimi Vähäpellon Nokihalla Rekisterinumero VH17-018-1294
Sukupuoli tamma Syntynyt 08.06.2017
Rotu Suomenhevonen Säkäkorkeus 160cm
Painotus kenttäratsastus Taso CIC1
Kasvattaja Vähäpelto Omistaja Calla VRL-11247


Oli jo aikakin, että talliin saatiin Riivingin lisäksi toinen vähäpeltolainen. Nokihalla erottui silmääni muita isompana, päättäväisenä varsana yrittäessään pysyä emänsä vauhdissa. Vieressä seissyt puoliso oli sen verran ihastunut jo meillä asuvaan vähäpeltolaiseen, että oli ihan mielellään hankkimassa meille toista. En tiedä mikä siihen on nykyään tullut, kun ihan hulluna se oli Nokihallaakin ostamassa, kun tammavarsan näki ensimmäistä kertaa - ehkä raudikolla on jotain sisäistä vetovoimaa, joka tehoaa myös miehiin …

Kaikki oli vähän ymmällään, kun Noita vain kasvoi kasvamistaan, ja lopulta meni kaikkien Kahmon orienkin ohi muutamalla sentillä. Isokokoinen tamma on luonteeltaan hyvin lempeä ja seurallinen, ja sen kanssa hoituu kaikki helposti. Hoitaessa suurin ärsyke on raudikon harja: jos sen jättää harjaamatta yhtenäkin päivänä, näyttää Noita seuraavana päivänä kuin nukkavierulta pummilta. Harjaamiseen tamma suhtautuu välinpitämättömästi ja joskus saattaa siitä jopa nauttiakin, joten se ei ole moksiskaan, jos harjan selvittämisessä vierähtää tovi. Pestessä Noita on hieman epäluuloinen vettä kohtaan, mutta kun sen antaa hetken maistella ja haistella ja aloittaa pesemisen jaloista, pysyy se ihan paikallaan.

Noidalla on isot, ilmavat askeleet, jotka saa tamman tuntumaan vielä isommalta ja mahitpontisemmalta selästä käsin. Lähtökohtaisesti tamma on reipas ja keskittynyt, mutta kaikki turha selässä tapahtuva sählääminen saa sen aivonystyrät sekaisin. Tasaisella ja selkeitä apuja käyttävällä ratsastajalla Noidasta kuoriutuu todella hieno ja näyttävä kouluhevonen. Myös esteillä raudikko on toimiva ja reipas menopeli, mutta ison laukkansa takia pienet radat ovat sille hankalia. Tammalta löytyy hyvin ponnistusvoimaa, ja se tarvittaessa pelastaa ratsastajansa vaikeastakin hyppypaikasta.

Maastossa Noita on hyvää seuraa heikkohermoisille hevosille, sillä tamma on itse tyynen rauhallinen, eikä välitä oksien rasahduksista tai liikenteen äänistä. Tamma tykkää kulkea pitkin metsäpolkuja, ja onkin tarkkajalkaisena ketterä vaikeakulkuisilla teillä ja poluilla. Noidasta on myös pitkille laukkasuorille sekä uimiseen, kunhan sitä rohkaisee tarpeeksi. © VRL-11523



Suviveikko
sh, m, 158cm
KTK-I, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, Jälkeläisluokka C
Kesäveikko
sh, m, 160cm
Kaarnestor
sh, m, 160cm
Kesäheila
sh, trt, 155cm
Suvivirsi
sh, klm, 155cm
Veikeä
sh, m, 159cm
Suvistella
sh, klm, 155cm
Nokihelmi
sh, trt, 162cm
KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, Jälkeläisluokka C
Nokivalkea
sh, m, 165cm
Vainovalkea
sh, klm, 165cm
Pahauni
sh, m, 156cm
Villihelmi
sh, trt, 167cm
Kuutamokuiske
sh, trt, 170cm
Villikuu
sh, tprt, 159cm



Jälkeläiset

Kahmon Tämä On Ryöstö!
03.03.2018 ori
isä Kahmon Kelmi

nimi
syntynyt skp
emä -

nimi
syntynyt skp
emä -



Kilpailukalenterit

Näyttelyt
pvm järjestäjä luokka tulos
NJ 14.08.2017 Susiraja suomenhevostammat irtoSERT

Kenttäratsastus 0 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos
KERJ 00.00.0000 paikka luokka 0 / 00

Kouluratsastus 0 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos
KRJ 00.00.0000 paikka luokka 0 / 00

Esteratsastus 0 sijoitusta
pvm järjestäjä luokka tulos
ERJ 00.00.0000 paikka luokka 0 / 00

Webdesign © Cery 2017
Kuva © VRL-01811
Kaikki muu materiaali © Calla

 

Tämä on virtuaalihevonen
This is a sim-game horse

 



♡ Vaalama